torstai 25. lokakuuta 2007

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla - vai onko?

Niinpä niin, viimeisten muutaman kuukauden aikana tässä blogissa on todellakin ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ruudun takana ei kylläkään ole ollut hiljaista, melkeinpä päin vastoin. Kyse ei ole siitä, että meistä jompi kumpi (Jani tai Hanna) olisi ollut erityisen kovaääninen viime aikoina vaan siitä, että on tapahtunut huimasti muutoksia.

Syyskuussa valmistui LOCUS-sanasto, jota Hanna on ollut rakentamassa viimeiset 1,5 vuotta Joensuun yliopiston Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen (tästä lähtien vain SKK) palkkalistoilla. Viimeiset viikot olivat todella hektisiä, sillä sanaston valmistumisen myötä pidettiin seminaari Mikkelissä ja lehdistötilaisuus Savonlinnassa ja koko ajan viimeisteltiin itse tuotetta. LOCUS-sanasto on siis kolmikielinen logistiikan alan termitietokanta, jota kaikilla on mahdollisuus käyttää ilmaiseksi Internetissä. Syystäkin voin sanoa, että olen iloinen ja ylpeä siitä, mitä kahden työkaverini kanssa saimme aikaiseksi! :)
Sanastoa kannattaa käydä vilkaisemassa täällä: www.glossary.fi

Sitten neiti Kuusistosta tuli rouva Rantanen. Menimme Janin kanssa naimisiin 13.10.2007 :):):) Meidät vihittiin ensin maistraatissa perjantaina ja lauantaina vietettiin sitten hääjuhlaa ensin Savonlinnan Tuomiokirkossa, jossa meidät siunasi Seinäjoen pastori Martti Kallionpää ja sen jälkeen juhlia jatkettiin Olavinlinnassa monien ystävien kanssa. Ihana päivä!! Ensin valtava jännitys, sitten helpotus ja nautinto. Oli mielettömän hienoa, kun saimme nauttia yhteisestä päivästämme kaikkien rakkaiden tuttujen kanssa (oli aika jännä kokemus sinänsä, että kaikki tutut olivat yhtäkkiä samassa paikassa)! Jumala oli myös läsnä voimakkaasti.

Vajaan viikon mittaisen hanimuunin vietimme Janin tutun mökillä Lapinlahdella. Sepä olikin hieno paikka, noin kolme vuotta sitten valmistunut kesä"mökki", jota saimme lainata.

Palasimme vielä muutamaksi päiväksi Savonlinnaan pakkaamaan Hannan tavarat ja olimme vielä mukana PJT:ssä. Sunnuntaina pakkasimme Opelin niin täyteen tavaraa, että yksikin lisä ja koko auto olisi räjähtänyt käsiin. Maanantaina Hanna purkasi tavaroita ja aloitti kadonneen lattian metsästyksen. Jani meni töihin. Arki oli alkanut.

Lapinlahti on mielenkiintoinen kunta. Siitä lisää joskus. Nyt iltateelle, jonka aviomies on keittänyt :)

1 kommentti:

Katariina kirjoitti...

ONNEA!!! Mä jo Veeralta ja Sirkulta kyselin kovasti teidän häistä. Laita nyt hyvä ihminen muutama kuva, niin mä näen ainakin puvun.. :)

ihanaa ihanaa.. :)