Tämä kirja ehti odotella vuoroaan kirjahyllyssämme jonkin aikaa. Kuulin siitä kuitenkin niin paljon kehuja, että päätin lukea kirjan mahdollisimman pian. Aloittaessani odotukset olivat korkealla. Ja olihan kirja mielenkiintoinen! Olen lukenut paljon kirjoja, jotka valottavat juutalaisvaltion asiaa nimenomaan juutalaisten kannalta. Tämä kirja oli kuitenkin miellyttävä poikkeus, sillä asiaa kerrottiin nimenomaan palestiinalaisten kannalta. Kirjan kuvaukset tavallisista palestiinalaisista perheistä ja heidän elämästään avasivat uuden näkökulman jatkuviin sota- ja aseuutisiin, joita media jatkuvasti syöttää. (Toki täytyy todeta myös se, ettei media anna todellista kuvaa myöskään israelilaisista). Myös kuvaukset vankiloista ja vankileireiltä tuntuivat todellisilta, vaikkei väkivallalla turhaan mässäilty.
Mielenkiintoisinta oli kuitenkin päähenkilön kasvu henkisesti ja hengellisesti. Tehdessään töitä Israelin armeijalle tämä palestiinalaisen vaikuttajan poika toteaa useaan kertaan, että siltä, jota hän luuli pahimmaksi vihollisekseen, hän on itseasiassa oppinut kaikkein eniten ihmisenä olemisesta. Kun hän vielä löysi uskon Jeesukseen, asiat toisaalta mutkistuivat ja toisaalta taas selkenivät edelleen.
Miten päähenkilö sitten ratkaisisi Lähi-idän ongelman? Kirjassa hän toteaa, että vaikka Jerusalem tai koko Lähi-itä luovutettaisiin arabeille, se ei silti toisi asiaan minkäänlaista ratkaisua. Taistelu jatkuu puolin ja toisin, sillä ainoa pysyvä ja lopullinen ratkaisu siihen on Jeesuksen rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti