Operaatio kirjahylly #4

Tämä kirja kuuluu myös niihin, jotka tarttuivat mukaani paikkakuntani kristillisen kirjakaupan alemyynnistä, eli ei siis varsinaisesti mikään kirjahyllyssämme pitkään marinoitunut kirja, mutta pääsi kuitenkin tähän projektiin. 


Kirjan nimi on Kaukana Shanghain valoista ja kirjoittaja Heidi Uusimäki; kirja on julkaistu vuonna 2010. Kiinnostuin kirjasta, koska se kertoo kolmesta vuodesta, jotka kirjoittaja vietti Kiinan maaseudulla opettaen englantia erilaisissa oppilaitoksissa. Olen ja olemme jutelleet Janin kanssa paljon siitä, olisiko minun joskus mahdollista opettaa englantia ulkomailla. Tässä oli nyt kirja, joka kertoi asiasta ja jonka tapahtumat sijoittuivat vuosille 2005-2008! Monet lähetystyöntekijät ovat muun työnsä ohella opettaneet englantia, mutta tämä on ensimmäinen löytämäni kirja, joka kertoo yksinomaan lähetystyöstä englannin opettamisen kautta.


Kirja oli kaiken kaikkiaan hyvä. Siinä oli valtavat määrät kultturi-, kieli- ja historiatietoutta, sekä mukavalla tavalla kuvattu englannin opettamista, oppilaitoselämää, ihmissuhteita ja kirjoittajan tekemiä reissuja Kiinassa. Kirja on jaettu lyhyisiin kappaleisiin, jotka eivät ole varsinaisia lukuja, joten lyhyessäkin ajassa ehti lukea kappaleen tai kaksi. Ainoa asia, joka välillä häiritsi, olivat tekstissä olevat kongruenssivirheet, joita oli niin systemaattisesti, ettei niitä enää voinut laskea vahingoiksi. Ihmettelen, ettei oikolukija ollut niitä huomannut.


Jäin lukemisen aikana sekä sen jälkeen miettimään englannin opetusta lähetystyön muotona. Ensinnä mietin, olisiko minulla kärsivällisyyttä kohdata opetustyössä kaikkia niitä kulttuurieroja, joita kirjailija kuvaa. Aasialainen oppimismentaliteetti on niin kaukana skandinaavisesta, että se väkisinkin turhauttaa suomalaista opettajaa, joka on tottunut oppilaiden itsenäiseen ajatteluun ja ainakin jonkinasteiseen luovuuteen. Jos Suomessa pyydän noin kaksikymppisiä oppilaitani tekemään muistiinpanoja, heitä ei tarvitse erikseen pyytää ottamaan vihkoa ja kynää esille. He osaavat myös itsenäisesti värittää kuvia eikä siihen tarvita erillisiä ohjeita. Toki näin voimakkaisiin eroihin vaikutti myös se, että kirja kuvasi opettamista maaseudulla; kaupungeissa oppimiskulttuuri on todennäköisesti taas erilainen.


Kirjassa kuvattiin monia opetuksessa tapahtuneita takapakkeja, mutta varmasti oppilaat ovat jotain oppineetkin, koska selvittivät tiensä erilaisten kokeiden läpi. Kulttuurin vaikutus oppimiseen ja opettamiseen on äärettömän suuri; ei ole itsestäänselvyys, että oppiminen on koulussa aina pääasia. Kirjan mukaan moni asia saattaa mennä sovittujen oppituntien sekä oppimisen edelle eikä näistä asioista välttämättä ilmoiteta etukäteen. Viisi minuttia aikaisemmin on kiinalaisen kulttuurin mukaan ihan riittävä aika :)


On kuitenkin totta, että mitä tahansa menee tekemään toiseen kulttuuriin, niin aina täytyy sopeutua ja joustaa. Eli jos opetustyössä oppii joustamaan kulttuurin vaatimalla tavalla, voiko evankeliumia julistaa englannin opettamisen kautta? Vaikea kysymys. Kirjailija itse vastaa siihen seuraavasti: "Me Amityn (kiinalainen yhteistyöjärjestö) opettajat emme saaneet, emmekä oikein voineetkaan, kertoa uskonasioista muille, vaan ohjasimme kysyjät paikalliseen seurakuntaan. Ihmisten on parempi kuulla uusista asioista omalla kielellään, ettei tule väärinymmärryksiä." Hän kuitenkin toteaa, että oppilaat olivat erittäin kiinnostuneita kirkosta, kristinuskosta ja raamatusta, jopa siinä määrin, että kirjailija lainasi raamattuaan muutamille oppilaille. Ja jokainen kristittyhän on itsessään "julistaja", jota tutkitaan ja "luetaan". Evankeliumin kertominen on siis mahdollista, joskaan tässä tapauksessa ei suoraan, myös englannin opettamisen kautta.


Tulin siihen tulokseen, että englannin opettaminen on hyvä lähetystyön muoto! Mutta onko se sitä minulle? Itse haluaisin ehkä olla mahdollisuuksien mukaan avoimempi ja todennäköisesti liittää englannin opetuksen rinnalle muitakin työmuotoja. Tämä kaikki tietysti riippuu maasta ja paikkakunnasta, jotka täytyy ottaa huomioon.


Kirja jätti paljon miettimisenaiheita. Kävin myös tutustumassa kirjailijan mainitseman kiinalaisen yhteistyöjärjestön sivuilla (www.amityfoundation.org); järjestö osoittautui hyvinkin aktiiviseksi ja aikaansaavaksi. Jos olet kiinnostunut työskentelystä vieraissa kulttuureissa tai lähetystyöstä, kirja kannattaa lukea!